8. syyskuuta 2010

Intro.

Moips.

Aattelin ja halusin laittaa tämän kitarajuttuni tänne.  Tämän intro-asian nauhoitin parisen viikkoa sitten, mutta mitäs sillä on väliä? No ei mitään :D

Kuunnelkaa ja toivottavasti myös nautitte kuulemasta ja saa kommentoida, paljon. Tämän aion vielä saada valmiiksi tämän vuoden puolella. Mutta ei luvata kuitenkaan liikoja.

6. syyskuuta 2010

Temporary Office.

Usbi-johto löytyi ja nyt voin taas päivitellä asioita.

Kämppä on nyt vuokrattu. Sinne tosin voin muuttaa vasta "noin kuukauden" päästä, eli siis viimostaan ensimmäinen lokakuuta, perjantaina. Nyt punkkaan täällä kaverin luona, jonne olen jo sijoittanut tämän väliaikaisen toimistoni. Tämä on kyllä aika hieno paikka tällässelle väliaikaiselle setille. On punainen seinä ja punainen Coca Cola jääkaappi. Limpskaa pitää nuorella graafikolla olla, minulla on nyt Dr.Pepperiä. Tai ainakin oli :) ja facebookki on hollilla koko ajan. HALUAN MUUTTAA JO OMAAN KÄMPPÄÄN!

Koulukin alkaa nyt tällä viikolla sitten niinkuin aikuisten oikeesti. Lukujärjestys on nyt hyvä ja viikonlopulle jää mukavasti sellaisesti reiluhkon mittasesti aikaa. Jopas tuli selkeä lause kirjotettua.

Graafisen suunnittelun perusteet. Luolamaalaukset. Jo näistä mystisen vanhoista veri- tai punamutakivimaalauksista voi huomata, että jokaisella ajan taiteilijalla on omanlaisensa kädenjälki. Nopein harppauksin siirryimme ensimmäisiä kirjaimia muistuttaviin merkkeihin, joista hyppäsimme suoraan ikivanhojen luostarimunkkien käsinkirjoittamiin ja -kopioimiin kirjoihin, niiden anfangeihin ja niiden tyylillisen suuntauksen huppuihin. Kilpailuhenki on ollut jo tähän aikaan kova. Kuka tekee mageimmat ja chooleimmat anfangit!? Onko se mykkämunkkien luostari pohjois Espanjassa vai sokeiden luostari etelä Italiassa? :D

...ja näistä kutkuttavista tunnelmista siirryimme logojen ja liikemerkkien ihmelliseen maailmaan. Coca Cola, Shell... Ja ensikerralla käsittelemme heraldiikkaa. Se oli kivaa, ensi viikon maanantaita odotellessa pääsen opiskelemaan kuvallisen viestinnän historiaa (paitti että tämän päivän luento tuntu kuvallisen viestinnän hitorialta), sitten on PIMA-kurssi; kivaa! ja sitten on hieman valokuvaa, eli helppoa ja mukavaa. Keskiviikolle on tosin luvassa tietotekniikan tasokoe.

Näin. Katsotaan mitä uusi viikko tuo tullessaan ja mihinkä sitä taas joudutaan täällä Kouvolassa :D