3. joulukuuta 2010

Pakkasta ja villasukkia.

Maanantaina taisi olla pakkasta ehkäpä, todella paljon. Lisää vaatetta niskaan ja Kaunotar alle ja kohti koulua. Villasukat on pop.

Keskiviikko iltaan asti viikko oli kohtuullisen normaali; väsytti koulutyöt painoivat raastavasti mielessä. En nyt edes ala luettelemankaan niitä… Samaisena iltana otin pienimuotoista vapaata koulun tehtävistä ja otin rennosti. Jepa. Ilta vierähti ja löysin itseni taas Photoshopin ääreltä maalaamasta. Ei siis pidä ajatella liikoja,  valmiita digimaalausjuttuja minulla on vasta tasan kaksi ja kymmenkunta keskeneräistä työtä. Olin siis hyvin inspiroitunut ja katsellut siis Youtubesta ns. Speed painting-videoita ja tullut siihen tulokseen, että jos muut saa tuollaisella sotkemisella aikaan siistejä töitä, niin pakkohan on minunkin :D Katsomisestani viisastuneena sain valmiiksi yhden tällaisen speed painting tyylisen maalauksen. Aika geneerista sci-fi nönnöttelyähän se on, mutta jostain sitä on lähdettävä liikkeelle. Näytin kyseistä työt’ myös opettajallemmekin ja palaute oli hyvää ja rakentavaa. Pienellä viilauksella sain siitä itselleni vielä mieluisamman, ekaksi työkseni. (alla se on se eka pystykuva.)








Torstain maalaustunnilla jatkettiin lopullista, pidempän tehtävää kuvaa. Aloitin nyt työstämään sitä edellisessä postauksessani ollutta robottijuttua. Robotit on siistejä. Sekin aika yleismaailmallinen aihe/tyyli/kohteet kuvassa, mutta ”noobi” kun olen, en osaa keskittyä moisiin valintoihin :D





Rättipoikkihalkipuhki olin minä. Maalaustuntien jälkeen kohti kotia, mutta pienehkön tuskailun ja valittamisen jälkeen löysin itseni kuitenkin kavereideni kanssa paikallisesta kahvilasta, juomassa jäälattea. Painotan: Hyvä valinta!. Iltahan meni erittäin rattoisasti, kotona olisin varmaan vain pyörinyt ympyrää neppaillut tietokoneen kanssa jotakin… Kahvilassa oli jazz-ilta ja live musiikkia. Nam. Uusia tuttavuuksia sain myös samalta reissulta. Kuvia en ikävä kyllä muistanut ottaa, vaikka kamera repussa olikin. Hmpf… Mutta siisteintä oli ehkä se että me kaikki siinä pöydässä piirtelimme minun vihkoon, joten jonkin sortin todistusaineistoa löytyy. Vihkostakin siis muutama kuva asiasta. (tai ainakin Aya piirsi...) :D





Näin sitä tuli taas kirjoitettua hieman lisää.

Viikonloppu on täynnä partiota, maanantaita myöten. Paljon näkee taas vanhoja tuttuja pitkästä aikaa. Kivaa. Tykkään! Sitten taas tiistaina takaisin kouluun istumaan mediakulttuurin tunneille…. Siihen asti, moi.

Ja piti myös sanoman, että tein tänään vielä toisen tuollaisen speed painttaus asian :)


/mä

2 kommenttia:

  1. Toi avaruusmeduusa(:D) on kyl sikasiisti!
    Vaikka tarkkaan katsoessa noi rakennukset onki ihan vaan brushihuttua, niin kyl niistä selkee mielikuva syntyy. Tykkään myös noista ihan ohuista "siveltimen" vedoista :)

    Sä kehityt tosi nopeasti!

    VastaaPoista
  2. Voihan nyt jumpe! Toi "avaruusmeduusa" ON upee! Mä en oikee muuta osaa tehdä ku ihmisiä, vitsit ku osais tehdä kans noin hienoja.

    Upee tyyli! :)

    VastaaPoista