12. joulukuuta 2010

Ai että :)

Morjesta taas!

Tämä viikonloppu on hieno. Huomenna alkaa viimeinen kouluviikko tänä syksynä. Aika hämmentavää, voisi jopa sanoa. Aika on mennyt todella nopeasti. Erilaisia koulutehtäviä on plakkariin siunaantunut jo mukava määrä. Tänään Kouvolasa paistaa aurinko ja taivas on kirkas. Spotify soittaa Donkeyboy:a ja enää on viimeistelemmättä Mediakulltturin kurssin essee.

En nyt juuri muista, olenko jo puhunut vaihtoon lähdöstä? Mutta kerrompa siitä ainakin nyt. Olen jo suht alku syksystä asti pohtinut, että haluan lähteä vaihtoon. Meille hehkutettiin Espanjan Madridissa sijaitsevaa Nebrijan yksityistä koulua, joka on kuulemma jossakin vanhassa linnassa!? Siis sinne mä haluan! Hyvänä kakkosvaihtoehdoksi ole valinnut Linné:n yliopiston Ruotsista. Se on saanut KyAMK:n vanhoilta opiskelijoilta todella paljon positiivista palautetta. Eli hakupaperit myös sinne.

Haut näihin kouluihin olisi nyt keväällä, huhti-toukokuu akselilla. Nyt jännittää. Luvassa on siis portfolion päivittämistä, hakupapereiden täyttöä ja ennen kaikkea, espanajan kielen opettelemista! Haha :D Aikamoista. Kolmannessa jaksossa todella aloitan espanjan opintoni, ensimmäistä kertaa tässä elämässä :) Jännitysmomentti kasvaa.

Tämä viikonloppu on myös ollut ensimmäinen viikonloppu, kun olen voinut olla rauhassa täällä Kouvolassa. Ei ole tarvinnut lähtä reissaamaan minnekkään. Sai herätä pitkästä aikaa sunnuntai aamuna tien toisella puolella olevan kirkon kellon soittoon. Ai että.

Laitoin taas oheen yhden tuollassen digimaalauksen, toivottavasti pidätte. Ensi keralla aattelin laittaa hieman jopa jonkin sortin valokuvia tänne. Niitäkin kun on muutama kappale tullut näpsittyä.






Ei muuta tällä kertaa. Joulua odotellessa, hyvää iloa kaikille.

/jussi

1 kommentti:

  1. Erittäin hyvin olet taas onnistunut muuutamilla viivoilla piirtämään luontevan, charmikkaan naisen menneiltä vuosisadoilta. Hieno!

    VastaaPoista